Flexolahti Oy:lle on myönnetty Arvostettu työpaikka® sertifikaatti erinomaisin arvosanoin. Sertifikaatti perustuu kyselyyn, johon työntekijät olivat vastanneet nimettömästi. Kyselyssä kartoitettiin monipuolisesti työyhteisön ilmapiiriä, työntekijöiden arvostuksen...
Yrityksemme on juuri ansainnut Suomen Vahvimmat Platina-sertifikaatin. Suomen Vahvimmat on hyvän hallintotavan sertifikaatti ja näkyvissä Asiakastiedon ESG-vastuullisuusraportilla. Platina-sertifikaatti myönnetään ainoastaan parhaista parhaille:...
Hei! Flexolahdessa eletään muutosten aikaa. Yksi muutoksista on valintani yrityksen uudeksi toimitusjohtajaksi 23.4.2022 alkaen ensin osa-aikaisena ja 16.5. alkaen täysiaikaisena vastuunkantajana. Olen Ensio Sipilä ja pohjakoulutukseltani DI. Olen toiminut yli 25 v...
Flexolahti on investoinut viimeisen vuoden aikana merkittävästi painolaattojen tuotannon kehittämiseen ja koko arvoketjua palvelevaan digitaaliseen alustaan. Flexolahti Crystal nostaa painolaatat ja painamisen uudelle laatutasolle. Digitaalinen alusta fCLOUD vie...
Flexolahti investoi ESKO CRYSTAL fleksopainolaattojen valmistusteknologiaan ja vie samalla eteenpäin painettavien pakkausten laatua. Investointi on merkittävä panostus laadullisen kehittämisen näkökulmasta. Uusi teknologia toimii kaikilla fleksopainamisessa...